9. Kuningas ehdokkaita harmittaa - Heikki Henteri

Uidessaan Kauniita Rantoja kohden särjet joutuivat ohittamaan erään niille erikoisen ihanteellisen paikan, jota kutsuttiin Koppakuoriaisen luodoksi. Vedet tällä kohtaa olivat matalia ja ruohoisia. Luodon ympärillä oli toisin paikoin äkkijyrkkiä syvänteitä, mutta ne näyttivät olevan erikoisen hyviä talvehtimispaikkoja. Kuningasehdokkaat tapasivat vain hyvin vähän paikallisia särkiä, sillä luodolla asusteli muutamia pahanilkisiä haukia, mm. Piikkikita ja Lihava Ilkeys. Nämä pitivät huolen siitä, etteivät paikalliset särjet tähän mennessä olleet saaneet liian hyviä elinehtoja.

Kuningasehdokkaat eivät kuitenkaan jääneet nauttimaan Koppakuoriaisen luodon antimista ja ihanuudesta, sillä matkan oli vielä jatkuttava. Henteri huomasi kuitenkin, että toiset särjet uivat eteenpäin hyvin haluttomasti. Vihdoin viimein kuului jonon perältä möreä ja raskas huokaus. Paksuniskan uinti oli nimittäin vaivalloista, koska sille tuon kauhean ilmalennon jälkeen olisi ollut lepo tarpeen. Siksipä se oli Henteriltä salaa ehdotellut toisille särjille erästä asiaa, ja nämä olivat heti taipuneet tuumaan. Tuuma piti nyt julkaista, ja siitä johtui tuo raskas huokaus.

Paksuniska: - Meitä harmittaa. Kovasti harmittaa…

Henteri: - Mikä teitä harmittaa? Päämäärähän on jo lähellä.

Paksuniska: - No, kun tämä uinti on ihan turhaa. Kuka meistä neljästä enää tohtii kuningasehdokkaaksi asettua? Jos et sinä, Henteri, olisi meitä auttanut, niin ei meistä olisi jäljellä muuta kuin ikävä muisto. Minä luovun ehdokkuudesta.

Iivari Uhkarohkea: - Minä olen mielessäni luopunut jo aikoja sitten. Uin tässä vain joukon jatkona.

Taneli Itsekehu: - Ei minustakaan tule kuningasta. Suomut nousevat vieläkin pystyyn, kun muistelen sitä pimeyttä, mistä minut pelastitte.

Henteri: - Minä luovun myös. Parvessamme siellä kotirannoilla on monta viisasta särki vanhinta. En minäkään millään rupea kuninkailemaan niiden kustannuksella, vaikka ehdotinkin tätä kilpailua.

Wille von Herkkusuu: - Ööhöm, öö, Aatelinen vereni ja sukuni kunnia ei kärsi peräytymistä. Siitä huolimatta, että suupieleni on rikki, aion pysyä ehdokkuudessani. Näyttää kuin kuninkuus lankeaisi minulle luonnostaan syntymäni, säätyni ja rohkeuteni perusteella. Alan oivaltaa, että ihan turhaan hätäilin, vaikka olinkin kiinni koukussa tuolla takavesillä. Ellei Henteri olisi minua niin pahoin säikäyttänyt, niin suupieleni olisi ehjänä. Aatelinen henkeni huutaa kuninkuutta.

Paksuniska aikoi antaa Willelle melkoisen kurituksen, mutta hymyilevä Henteri vinkkasi tätä olemaan vaiti. Päätään kalojen kankeudella pudisteleva Paksuniska teki kuitenkin uuden ehdotuksen.

Paksuniska: - Kuten olette huomanneet, nämä Koppakuoriaisen luodon vedet ovat ihanteellisia asuinpaikkoja särjille. Muistaakseni me samalla, kun lähdimme kilpailemaan särkien kuninkuudesta, lähdimme myös etsimään parvellemme parempia elinvesiä. Tehkää te nyt, hyvät kuomat, niin, että käännytte takaisin ja uitte parvenne luo viemään tietoa tästä hyvästä paikasta. Uskoisin, että parvemme oitis jättää entiset niukkaruokoiset vedet ja ui tänne. Onhan täällä varmaan pahoja haukia niin kuin muuallakin, mutta Henteri näyttää olevan mestari toimittamaan ne kalanpyydykseen. Minä jäisin tänne siksi aikaa toipumaan ilmalentoni seuraamuksista, sillä olen vielä kovasti huonovointinen. Tuolta alakiven lomasta seurailen samalla haukien liikkeitä ja laskeskelen niiden lukumäärän. Uskon, että päivän tai parin kuluttua näen taas teidät ja paljon muita särkiä sen lisäksi.

Koska Paksuniskan ehdotuksessa oli tavattomasti järkeä, hyväksyivät toiset sen ilman muuta. Arvonsa tunteva Wille vain oli jupistelevinaan vastaan ja moitiskeli sitä, että käännytään väliltä takaisin. Se oli kuitenkin sitä särkien diplomatiaa, joka on niin kovin tunnettua ministereitten ja presidenttien neuvotteluissa. Totta puhuen se oli mielessään hyvillään tästä ehdotuksesta ja olisi kai jäänyt Paksuniskan kumppaniksi toisia odottamaan, ellei sillä olisi ollut toivoa tuosta suuresta tavoittelemastaan kuninkuudesta.

Paksuniskan jäädessä paistattelemaan päivää Koppakuoriaisen luodolle läksivät toiset suorinta ja syvintä tietä parvena luo. Eiväthän ne siinä matkassa viikkokausia viipyneetkään, sillä matka ei loppujen lopuksi ollut pitkä. Matkanteko vain oli ollut työlästä Koppakuoriaisen luodolle tultaessa edellä kerrotuista syistä.

Iloisena ja suurella jännityksellä otti särkiparvi vastaan pitkään viipyneet kuningasehdokkaat, ja ilo oli sitäkin suurempi, kun kuultiin Paksuniskan olevan elossa ja hyvässä turvassa. Kun lisäksi kuultiin viesti Koppakuoriaisen luodolla olevista hyvistä ruokapaikoista, sovittiin, että suureen muuttopuuhaan ryhdytään heti. Ennen lähtöä oli kuitenkin ratkaistava hyvin tärkeä asia – särkien kuninkuus.

Arpinaama: - Tjaah, ennen kuin hidas matkantekomme Koppakuoriaisen luodolle alkaa, on meidän lopultakin ratkaistava, kuka meitä johtaa ja opastaa. Ovatko arvoisat kuningasehdokkaat pysyneet ehdokkuudessaan?

Iivari Uhkarohkea: - Omasta ja Paksuniskan puolesta ilmoitan, että emme pyri enää kuninkaaksi.

Arpinaama: - Syy kieltäytymiseen on sanottava.
Iivari Uhkarohkea: - Olemme vajavaisia kuninkaaksi. Vain Heikki Henteri on kelvollinen kuninkaaksi. Hän pelasti meidät varmasta kuolemasta.
Arpinaama: - Tämäpä on hämmästyttävää! Iivari on muuttunut kuin uudeksi särjeksi. En ole pitkään aikaan kuullut näin jaloa lausuntoa täällä vetten alla. Kuplat kertokoot tästä kirjoittajalle. Entäpä te muut?

Taneli Itsekehu: - Kaiken järjen nimessä valittakoon Henteri kuninkaaksi. Minä pysyttelen tästä lähtien parven jälkipäässä joukon jatkona. Siis luovun ehdokkuudesta.

Arpinaama: - Asiat näyttävät sujuvan yllätysten merkeissä. Ui, Henteri, ylemmä, ui! Mitä sinulla on sanottavana tähän?

Henteri: - Sillä perusteella, etten käynyt perillä asti, minä kieltäydyn kuninkuudesta ja ehdokkuudesta. Minun olisi pitänyt uida Kauniit Rantamat nimiseen paikkaan, mutta pyörsin takaisin Koppakuoriaisen luodolta. Koska en suorittanut annettua tehtävää, ei minusta ole johtajaksi. Johtajan on toteutettava johdettavien toivomuksia, ellei hän tahdo olla tyranni.

Arpinaama: - Tämä on tekosyy, mutta kylläkin särkien perustuslain mukaan pätevä. Neljä kuningasehdokasta on siis poissa pelistä. Jäljellä on vain Wille von Herkkusuu. Pysyykö arvon Wille ehdokkuudesta?

Särkiparveen oli jo jotakin tietä levinnyt tieto Willelle matkalla sattuneista kommelluksista. Revennyt aatelinen suupieli todisteli, että jutut olivat tosia. Kuten kaikki ovat havainneet, ei särjen suu helposti levittäydy hymyyn, sillä särkikala on luonnostaan vakava kuin tullimies, mutta nyt, kun Wille ui ylemmä puhujan paikalle, vetäytyivät tuhannet pyöreät suut hymyyn. Arpinaama piti kuitenkin kokouksen ohjia lujasti huostassaan eikä sallinut tirskuntaa. Willen oli annettava puhua.

Wille von Herkkusuu: - Tjaah, en näe mitään syytä kuningas ehdokkuudesta luopumiseen. Jos tunnette särkien lakeja edes puolittain, niin kuninkuus jo nyt kuuluu minulle. Minulla on ideat, minulla on aatteet, minulla on vanha suku. Katsokaa suomujeni kuninkaallista välkettä. Lakikirjamme sanoo, että jäljellä oleva
ehdokas on valittava kuninkaaksi. Muistutan myös siitä, että minä olisin estetty sitä tekemästä. Älkää tuijottako suupieleeni; se paranee kyllä siitä aikanaan.

Nyt tarvittiin nopeasti lakimiestä selvittämään tilannetta, sillä särkiparven hymy muuttui irvistykseksi. Ne eivät olisi millään. Jussi Jahvetinpoika Punasilmä tunsi särkien lait ja ui puhujanpaikalle suorittamaan Arpinaaman kanssa kuninkaan valintaa.

Jussi Jahvetinpoika: - Niin, Wille on oikeassa. Noin juuri lakimme sanoo. Mutta särkien perustuslain seitsemässadas pykälä, viidestoista momentti kuitenkin osoittaa, että tallaisessa tapauksessa on vielä suoritettava äänestys. Näin ollen ainoan kuningasehdokkaan Wille von Herkkusuun on altistuttava äänestykseen. Kehotan häntä uimaan tuon muita pohjakiviä korkeammalle olevan pohjakiven päälle, niin suoritamme äänestyksen. Jos puolet joukosta antaa äänensä tälle ainoalle ehdokkaalle, niin lakimme mukaan hän on johtajamme, ja kehotan, että jos äänestystulos on tällainen, kääntyköön jokainen hetkiseksi kunnioitukseksi selälleen.

Ylevästi rykäisen ui Wille pohjakiven päälle. Ääntenlaskijat kutsuttiin paikalle, ja silmät kovana nämä aikoivat seurata parven edesottamuksia. Sitten järähti Jussi Jahvetinpoika Punasilmä kovalla äänellä:
- Se särki, joka antaa äänensä kuningasehdokas Wille von Herkkusuulle, kääntyköön äkkiä pystyasentoon pyrstö vedenpintaa kohti ja viipyköön siinä asennossa liikkumatta kuin lilja kukkaruukussa siihen saakka, kunnes äänet on laskettu. Särkien tulevaisuuden nimessä ilmaiskaa kantanne nyt!
Kaiken varalta pyörähti Wille äkkiä kiven päällä pystyasentoon. Kaikki muut särjet olivat liikkumattomina kuin laatta paikoillaan. Puolueettomat ääntenlaskijat tekivät työtään, ja sitten ne kuivalla lakimiehen äänellä yhdestä suusta julistavat vaalin tuloksen.

Ääntenlaskijat: - Kuningasehdokas Wille von Herkkusuu on saanut yhden äänen. Hänen kuninkuuttaan vastaan äänestää 5568 särkeä.

Tulos oli tällainen, koska särkien perustuslain mukaan äänen käyttämättömyys on vastaan äänestämistä. Willen täytyi siis siirtyä pois korkeimmalta pohjakiveltä. Hän ihmetteli kovasti sitä, etteivät särjet nähneet hänessä piileviä kuningaskykyjä. Tulokselle ei kukaan mahtanut enää mitään.

Särkiparvesta alkoi kuulua puhelua. Tuon jutun jauhamisen tuloksena pääteltiin Henteriä pyytää särkiparven epäviralliseksi johtajaksi matkalla Koppakuoriaisen luodolle. Siihen tuo vilkas kala suostuikin, ja niin lähdetiin hiljaa lipumaan Koppakuoriaisen luotoa kohden. Siellä odotteli Paksuniska parven saapumista, ja ennen pitkää vilisivätkin luodon kivikot ja ruohikot iloisista särjistä.

Mutta jos palaisimme taaksepäin etsimään tästä kertomuksesta jotakin hengellistä opetusta, niin havaitsimme, että saatu opetus on perin niukka. Ehkä tästä kuitenkin löytyy tuo yksi Raamatun periaatteellinen neuvo: ”Joka itsensä alentaa, se ylennetään, ja joka itsensä ylentää, se alennetaan.” Hyvä on tämäkin muistaa ja opiksi ottaa.
 
Jaakko Sahimaa