2. Jahvetti nousee pohjamudasta - Heikki Henteri

Alemmuus- ja katkeruuskompleksin valtaan äkisti joutunut Jahvetti vietti kokonaisen talven paikallaan likaisen pohjamudan sekaan hautautuneena. Koska tällainen elementti on paremminkin mateiden kuin särkien olinpaikka, oli Henterin ajatuskoneisto vilkkaassa toiminnassa Jahvetin auttamiseksi. Tällainen liikkumattomuuden olotila on raikkaalle kalalle tavattoman ikävä ja vaarallinen, eikä pohjamudasta irtaantuminen ole suinkaan mikään helppo asia. Ei siellä myöskään paljon voimatkaan pääse vahvistumaan, sillä liikettä, liikettä elävä kala kaipaa.

Arvonlaskun pohjakuoppa on myös hankala sikäli, että sieltä ylös auttamisessa tarvitaan viisaita menetelmiä. Kevään lähestyessä Henteri tuli siihen johtopäätökseen, että kevään voimien vaikutus varmasti tuntuisi myös Jahvetin pyrstöevissä. Lisäksi se päätteli, että Jahvetti oli jo tarpeeksi pitkään ollut tuossa elementissä ja syvimmässään odotti pääsyä ja toisten särkien seuraa…

Siksipä Henteri tuumi, että Jahvetti on yritettävä saada kertarysäyksellä ylös ja evilleen tuosta kuopasta. Vähitellen menetelmä ei nyt auttaisi tässä tapauksessa. Kirkkaiden auringonsäteiden tunkeutuessa läpi kevätporeiden ja luodessa valoaan sulien kohtien kautta syvänteisiinkin, uiskenteli Henteri sinne Jahvetin montulle, missä tämä hartaasti odotti vanhan särjen luonnollista kuolemaa. Ei Henteri kuitenkaan mennyt sinne ruumiinsiunausta toimittamaan, vaan ryhtyi kuin ryhtyikin pakisemaan:

- Kuulehan, Jahvetti, pian on taas kutuaika käsillä, ja meidänkin olisi löydettävä parvellemme sopiva kutupaikka. Eikö lähdettäisi yhdessä sellaista etsimään? Olen kuullut, että tästä noin kilometrin päässä on Kaatiolahti, kuuluisa haukien kutupaikka. Eiköhän mennä ja vallata se itsellemme saadaksemme särkien suvun leviämään sinnekin? Tiedän, että tehtävä on vaarallinen, sillä hauet ovat parhaillaan kokoontumassa sinne, mutta panemme viisauden haukien voimaa vastaan, ja ehkäpä selviämme.

Henterin ehdotus oli voidetta Jahvetin haavoihin, ja niinpä tuo lähes kilon painoinen särki nousi pohjamudasta, ja sitten nämä kaksi särkeä jättivät jäähyväiset toisille ja läksivät uimaan.

Särjet uivat ja uivat, kunnes tulivat Kaatiolahteen, missä oli jo sulaa, mutta onneksi ei vielä yhtään haukea. Sen sijaan siellä oli pieni ahven nimeltään Viisas Ville yhdessä vaimonsa Saara Leppoisen kanssa etsimässä ahvenille kutupaikkaa.

- Joko täällä on näkynyt haukia kutuhommissa? kysäisi Henteri.

- Ei vielä, mutta kuulemani mukaan ne ovat juuri saapumassa hirmuisena joukkona. Kolmi- ja nelikiloisia kuuluu siinä parvessa olevan useita, pienemmistä puhumattakaan, ja niiden johtajana on kolmikiloinen aatelishauki Arttur von Suursyömäri. Sillä kuuluu olevan mukanaan vaimonsa, seitsenkiloinen rouva von Ahmatti, vastasi Viisas Ville.

- Mihin ajattelette mennä pakoon, kun hauet tulevat? uteli Henteri edelleen.

- Tuossa aivan lähellä on Matkustajakoti Lähetysrysä. Me piiloudumme sen alle pohjamutaan, kunnes hauet ovat menneet pois, tiedotti puolestaan Saara Leppoisa.

- Lähetysrysä! Mikä se sellainen rysä on? huudahti Henteri.

Viisas Ville joka tiesi kaikki kalojen asiat ja osan ihmistenkin asioista, alkoi selittää:

- Tuolla rannalla on talo, jossa on Erkki-niminen uskovainen poika. Hän rakastaa kovasti lähetystyötä ja rukoilee paljon pakanoiden puolesta. Nyt se Erkki on saanut isältään rysän ja nimittänyt sen Lähetysrysäksi. Hän nimittäin aikoo myydä kaikki saamansa hauet ja panna rahat lähetysuhriin. Ja tuossa se rysä nyt sitten odottaa haukien tuloa.

Silloin Henterin ajatusmaailmassa äkkiä välähti suunnitelma. Se ei jaksanut enää pidättäytyä, vaan kiljaisi:

- No, mutta hauet palvelevat kerrankin hyvää tarkoitusta! Ajetaan tai houkutellaan niistä kaksi parasta sen Erkkipojan Lähetysrysään. Uhrataan me särjet haukia lähetystyölle!

Ahvenet eivät jaksaneet käsittää, miten se olisi mahdollista; ne pistäytyivätkin piilon Lähetysrysän alle.

Mutta Henteri oli kuin tulta ja terästä, se antoi Jahvetille määräyksen:

- Jahvetti, painu sinä rysän eteen pohjamutaan ja ole siellä hyvin hiljaa piilossa. Mieti siellä sitten oikein pelottava lause valmiiksi, ja kun minä sanon: nyt! niin kirpoa sieltä ylös ja kiljaise ajatustesi tuote esiin sellaisella ponnella, että hauet lähtevät pakoon.

Jahvetti alkoi nauraa vapauttavaa naurua ja painui sitten pohjamutaan.

Juuri silloin alkoi kuulua valtavaa kohinaa Kaationlahden suulta. Haukien mahtava sukellusvene-”armaada” (laivasto) saapui, ja keulassa uivat haukien valiot: Arttur von Suursyömäri ja rouva von Ahmatti. Hauet saapuivat Lähetysrysän luo kiiltävin silmin, verestävin kidoin ja välkkyvin hampain. Viisas Ville ja Saara Leppoisa uskalsivat tuskin hengittää.

Silloin asettui Henteri, särkien kuningas, Lähetysrysän ensimmäisen nielun eteen ja huusi:

- Arvoisa aatelisherra von Suursyömäri ja rouva von Ahmatti! Teille on tilaa täällä olonne ajaksi. Olkaa hyvä ja uikaa läpi ensimmäisen nielun ja riisukaa päällysvaatteenne eteiseen, mutta älkää rikkoko edessä olevaa aitaverkkoa, sillä ilman sitä eivät muut hauet osaa tänne. Tehkää hyvin, uikaa sisään!

- Mennään katsomaan ja syödään tuo särki ensimmäiseksi, murahti Arttur von Suursyömäri ja solahti ensimmäisen nielun läpi rouva von Ahmatti tulessa perässä.

- Arvoisa herrasväki, käykää peremmä, siihen olohuoneeseen, joka on teille varattu! puheli Henteri toisen nielun suulta.

Rouva von Ahmatti päätti nielaista Henterin ja potkaisi läpi toisen nielun, ja kun aatelisherra von Suursyömärikin aikoi saada osansa, olivat ne molemmat pian rysänperässä, mutta Henteri solahti verkon silmän läpi pakoon.

Haukiparvi käsitti oitis tilanteen. Niiden johtajat olivat vankeina Lähetysrysässä, ja pelko siirtyi hauesta toiseen.

Silloin Henteri huomasi, että oli tullut otollinen hetki toimia, ja hihkaisi:

- Nyt Jahvetti, pane parastasi!

Sillä sekunnilla syöksyi pohjamudasta esiin n. kilon painoinen särki, teki ilmassa voltin ja ärjäisi niin hirveästi kuin jaksoi:

- Ja nyt lähtekää täältä, tai särkien kuningas Henteri ajaa teidät kaikki lähetysrysään!!

Pelon valtaamille kaloille olisi riittänyt vähempääkin, ja kun ne vielä kuulivat nimen Henteri, jolla nimellä oli katetta kalamaailmassa, niin ne lähtivät kiireesti pakoon.

Johtajahauet vain jäivät Lähetysrysään odottamaan Erkki-pojan toimenpiteitä, ja niin vapautui Kaatiolahti siksi kevääksi lahnojen ja särkien kutupaikaksi. Hauet eivät enää uskaltaneet sinne tulla sinä keväänä.

Mutta Henteri ja Jahvetti uivat omiensa luo johtamaan niitä uudelle kutupaikalle. Siellä odottivatkin toiset särjet tulijoita vesissä silmin, sillä vaaralliselle matkalle ne olivat lähteneet. Ilo oli taas suuri, kun Henteri saapui. Heti hän vaati hetken hiljaisuutta ja julisti:

- Jahvetti on sankari. Jahvetti karkotti bassoäänellään, hirmuisella karjahduksella, hauet Kaatiolahdesta, ja niin meillä on uudet kutupaikat tiedossa.

- Henteri panee nyt oman urotekonsa minun tililleni, huomautti Jahvetti nöyrästi. Mutta joka tapauksessa tämä seikkailu on virkistänyt minua niin, että tekisi mieli lähettää terveisiä tästä Hyvän Paimenen lukijoille, se jatkoi.

- Hyvän Paimenen lukijoille? Mikä se sellainen Hyvä Paimen on? huusivat särjet ihmeissään.

- No, se on se lastenlehti, jossa kerrotaan Henteristä ja samoin meistä kaikista. Kun nyt Henteri on osoittanut minua kurjaa kohtaan mitä sydämellisintä veljesrakkautta, niin tervehditään niitä lukijoita sanoilla, jotka löytävät niiden ihmisten omasta kirjasta, Raamatusta, ja jotka kuuluvat:

”Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne”, Room. 12:10.

Minut nosti ”pohjamudasta”, missä viime aikoina oleskelin, ylös Henterin sydämellinen rakkaus. Siksi ehdottaisin terveistemme pääajatukseksi mainittua Raamatun lausetta, sillä ne Hyvä Paimenen lukijat voivat oppia siitä jotakin, ehdotti Jahvetti.

- Ne terveiset lähetetään! innostui särkiparvi ja alkoi uida kutupaikkaansa kohti.

Mutta kun sen kevään kutupuuhat olivat saatettu kunnialla loppuun, puheli Jahvetti kerran kahden onkimiehen touhuja seuratessaan Henterille tähän tapaan:

- Eiköhän mekin tässä oteta ja napata kiinni tuohon onkeen. Huono näyttää olevan syönti ahvenilla, ja tämän veden särjet kyllä osaavat väistää syötin, jos tahtovat. Jos olet tarkkaan kuunnellut, niin tuolla rannalla olevasta teltasta on kuulunut tavattoman kaunista laulua ja soittoa sekä oikeaa voiman puhetta eli evankeliumin saarnaamista. Ne puheenpitäjät istuvat nyt päällämme venheessä ja yrittävät saada vähän paistinkalaa, ihmisiä kun ovat nääs nekin. Koska minä en taida enää ikänikään perusteella löytää oikeaa elämisen säveltä, niin taidanpa tässä puraista matoa ja lähden täältä. Annetaan tilaa nuoremmille särjille yrittää näissä vesissä parhaan kykynsä mukaan ohjailla parveamme. Luulisin, etteivät nuo saarnaihmiset niin nirsoja ole, etteikö niille kelpaisi särki paistinkalaksi.

Henteri haukkoi hetken hämmästyneesti henkeään. Parissa viikossa oli Jahvetti jalostunut niin, että oli valmis uhraamaan itsensä. Ihme oli tapahtunut.

Henteri tarttui oitis ehdotukseen:

- Sanoit sen, mikä on jo mielessäni ollut. Ei ole monesti särjelle tilaisuutta nousta evankeliumin puhujan paistinpannuun. Tartu onkeen, kuoma, minä tulen toisessa.

Kohot pulpahtivat vedenpinnalla, toinen harvinaisen raskaasti, toinen kevyemmin. Särkiukot läksivät omasta elementistään, mutta ylhäällä venheessä riemuittiin. Myöhemmin tiedotti Hyvä Paimen-lehti, että Henteri ja Jahvetti oli syöty jouhossa pyöritettyinä ja voissa paistettuna.

Jaakko Sahimaa