8. Heikki Henterin kaukonäköinen ajatus

Tunnetuiksi tulleet särkemme: Heikki Henteri Särkelä, Iivari Uhkarohka ja Taneli Itsejehu jäivät viimeksi tavatessamme tarkastelemaan Paksuniskan saamia haavoja, Wille von herkkusuun nautiskellessa limakon antimista täysin siemauksin. Sieltä, veden alta, Nauruluodon viereltä, kuului seuraavan laista keskustelua:

Heikki Henteri: - Tältä poloiselta on toinen kiduskansi revennyt.

Iivari Uhakrohkea: - Vasen silmä on turvonnut melkein umpeen, ja niskassa on pitkä haava.

Taneli Itsekehu: - Pyrstön yläpuolelta ovat suomut poissa, ja selässä on paha naarmu.

Heikki Henteri: - Ikäviä ovat nämä jäljet, mutta eivät parantumattomia. Koska emme halua tehdä sinulle, ystävämme, mitään väkivaltaa, niin haluatko, että käytämme eräitä hyväksi tunnettuja lääkeaineita?

Paksuniska: - Mitä vain näette soveliaaksi minulle tehdä, se tehkää. Ilman sinun neuvokasta toimenpidettäsi olisin jo Juorukallion Reetan nälkäisten poikien suussa. Sen vain sanon, ettei minusta koskaan tule särkien kuningasta. Kehotan koko sukuani äänestämään Heikki Henteriä.

Heikki Henteri: - Siitä ei nyt puhuta. Ensiksi annamme sinulle pistoksen, jonka nimi on pahan katuminen. Kipeästi se viiltää, tiedän sen. Sitten annamme sinulle oksennuslääkkeen, joka poistaa sisäisen ylpeyden konttoriyskän, sillä rykiminen tässä vaiheessa avaa verestävät haavasi. Voitelemme sinut anteeksiantamuksen palsamilla ja sidomme haavasi vilpittömän veljenrakkauden kääreillä.

Luuletko näiden toimenpiteiden auttavan?

Paksuniska: - Mainiot lääkkeet varmasti, vaikkakin osittain tuskalliset. Mutta hyvä Heikki Henteri, onko joskus muulloinkin näitä lääkkeitä käytetty?

Heikki Henteri: - Kyllä on ihmisten maailmassa. Heidän pyhä kirjansa, Raamattu, kertoo, kuinka Daavid sai pahan katumisen pistokset silloin, kun profeetta Naatan häntä nuhteli. Tuloksista voidaan lukea psalmista 51. Uskoisin, että sisäisen ylpeyden konttoriyskän oksennuslääkkeen nautti Pietari silloin, kun hän Mestarinsa kieltäjänä poistui ylimmäisen papin pihasta katkerasti itkien (Luukas 22:54-62). Anteeksiantamuksen palsamin ihanuutta maistoi tuhlaajapoika kotiin palattuaan (Luuk. 15:11-24), ja veljenrakkauden kääreet yhdistivät alkuajan seurakuntaa (Apt. 2:42 ja 4:23-32).

Näitä mainioita lääkkeitä ruvettiin kokeilemaan Paksuniskan kohdalla, ja tulokset olivat suorastaan valtavat. Toipuminen tapahtui odotettua nopeammin, ja kalamme valmistautuivat jo muutaman päivän kuluttua jatkamaan matkaansa.

Ennen lähtlä tapahtui kuitenkin yllättäviä asioita. Wille von Herkkusuu syöksyi kuin kuoleman takaa-ajamana herkuttelupaikaltaan toisten joukkoon ja huusi, minkä kurkusta lähti:

- Kaksi hirveää vihertävää pistettä lähestyy meitä! Olemme kuoleman omat. Paetkaa jonnekin, paetkaa!

Kalat käänsivät nopeasti päänsä osoitettuun suuntaan, ja he näkivät kaksi vihreänkeltaista silmää. Silmät kuuluivat kolmikiloiselle hauelle, jonka nimi oli Hiilikita. Nimi johtui tämän hauen kidasta, joka veresti kuin palavat hiilet.

- Vai täällä te roistot juhlitte minun aluevesilläni! Kautta kuusituumaisen kitani vannon, ettei aurinko ehdi nousta senttiäkään, ennen kuin nukutte ikuista untanne suolenmutkassani. Sinne mahtuu kyllä! Ah, mikä aamiainen tämä onkaan!

Iivari Uhkarohkean suomut nousivat niskassa pystyyn, ja Taneli Itsekehu vapisi kuin kaisla virrassa. Wille von Herkkusuu aikoi livistää pakoon, mutta Hiilikidan jäinen katse vangitsi sen paikalleen. Paksuniska huokasi: - Parempi olisi ollut kuolla lokin kynsiin. Mutta Heikki Henteri Särkelä toimi kuin tuliterä laskukone.

- Katiskaan ja äkkiä! se sähähti.

Eivät joutaneet kalaveljet tuumimaan, oliko katiskaan meno ojasta allikkoon joutumista. Kuin salama ne säntäsivät nielusta sisään.

Nälkäinen Hiilikita raivostui hirveästi. Tämä oli ennen näkemätöntä röyhkeyttä, että jokin syötäväksi tuomittu kala uskalsi livahtaa sen kidan tuntumasta pakoon. Nyt tekivät nämä neljä särkeä ennen kuulumattoman teon.

Seurasi kaksi ja puoli sekuntia kestänyt syvä hiljaisuus.

Sitten Hiilikita kokosi kaikki voimansa ja syöksyi kuin kesäinen salama katiskan nielusta sisään.

Koko pyydys heilahti, ja samassa kajahti Heikki Henterin ääni räjähdyksenomaisesti:

- Kalasinaukosta ulos!

Viisi särkeä syöksyi katiskan yläosassa olevasta, hiukan auki jääneestä lävestä vapaaseen veteen. Juuri ja juuri ne siitä mahtuivat.

- Mitä te kelmit teitte! kiljui Hiilikita katiskasta. Viime kirjoituksessa mainittu pieni mies, Pekka Johannes, teki lähtöä katiskalleen uhratakseen saamansa kalat myytyinä Herralle.

Särkemme eivät kuitenkaan jääneet pakisemaan katiskassa olevan Hiilikidan kanssa, vaan läksivät jatkamaan matkaansa. Ihme kyllä, eivät Paksuniskankaan haavat rajuissa äkkikäänteissä auenneet. Heikki Henterin lääkkeet olivat tehonneet. Jälleen kuului sieltä aaltojen alta puhelu.

Iivari Uhkarohkea: - Kylläpä säikähdin kamalasti. Ihan puistattaa. Mutta kyllä sinä, Heikki Henteri, osasit olla kaukonäköinen, kun järjestit kenttäsairaalan paikan Pekka Johanneksen katiskan nielunaukon eteen. Nyt vasta sinun juonesi alkaa minulle vähin erin ruveta selviämään. Kiitos tämän juonen, sillä muutoin olisimme jo Hiilikidan vatsassa laskemassa elämämme loppulaskua.

Heikki Henteri: - Ei ole minun ideoissani kiittelemistä. Ihmislastenkin tulisi olla niin kaukonäköisiä, että kun pelastuksen ovi Kristuksessa Jeesuksessa on vielä auki, niin pitäisi ymmärtää ”pujahtaa” pahan hirvittävästä vankiluolasta ulos Jumalan lasten ihmeelliseen vapauteen. Hirveä sielunvihollinen käy ympäri kuin kiljuva jalopeura etsien, kenet saisi niellä. Tuo ulospujahtaminen tapahtuu siten, että uskoo Herraan Jeesukseen, tunnustaa uskonsa ja tekee parannuksen synnistä.

- Eihän tuo vain ole liiaksi itsetekoista? uteli Taneli.

- Jostakin lihalliseen nöyryyteen taipuvaisesta voi kyllä siltä tuntua, mutta itse Herra on niin käskenyt. Nämä ovat vain toimenpiteitä ihmisen puolelta siitä pelastuksen ovesta sisälle käymiseen, jonka oven Jeesus avasi ihmiselle Golgatalla kuolemantuskassaan. Oi, olisivatpa ihmiset niin kaukonäköisiä, että aikanaan tuota ovea käyttäisivät!

Näin puheli tuo hieman merkillinen särki, joka näyttää ymmärtävän paljon ihmistenkin asioita. Et mene harhaan, jos mieleesi tämän painat.

Jaakko Sahimaa