Särjet, joista olemme kuulleet, jättivät oitis Kortesalmen
vaaralliset vedet ja suuntasivat kulkunsa poikki laajan ulapan Kauniita
Rantamia kohti. Selkävesillä oli melkoisen turvallista, sillä vaaralliset
hauetkin olivat kesäsydännä ruohoisilla rannoilla. Vauhtia piti yllä tuntemamme
särki Paksuniska uiden keulassa. Toiset tulivat kukin vointinsa mukaan perässä.
Taneli Itsekehu ui peräti vaiteliaani yhtä hiljaisen Iivari Uhkarohkean
perässä. Wille von Herkkusuu harmitteli revennyttä suupieltään, ja Heikki
Heneri Särkelä seurasi toisia viimeisenä.
- Minua on onnistanut tähän asti. Luulen olevani pian
särkien kuningas. Heikki Henteri on minua hintelämpi, ja muut jo poissa
pelistä, puheli keulassa etenevä Paksuniska.
- Toverimme ovat paljon viisastuneet tappioista, joten ei
suinkaan heitä ole jätettävä pois laskuista. Ihmisten pyhässä kirjassa,
Raamatussa, on sanottu: ”Jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa, ja hän ruoskii
jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa.” Luulen, että toverimme ovat jo
saaneet tarpeeksi kuritusta. Ei ole soveliasta lyötyjä haavoja auki repiä. Ja
kuulehan, Paksuniska, eiköhän pyritä vaeltamaan nöyrässä hengessä. Se on
matkamme onnistumisen perusedellytys. Muistelen vaarini, edesmenneen Henterin,
sanoneen, että Raamattuun on myös kirjoitettu: ”Jumala on ylpeitä vastaan,
mutta nöyrille hän antaa armon”, puheli parven hänniltä hiljakseen Heikki
Henteri Särkelä.
- Kaikkia juttuja sinä uskot, Heikki Henteri. Lieneekö koko
Raamattu edes olemassakaan, joten älä meille mielikuvituksiasi syötä. Kun
pääsen kuninkaaksi, niin teen sinusta särkien hallituksen mielettömien
haaveiden ministerin, pilkkasi Paksuniska.
Näin keskustellen kalat tulivat keskellä selkää olevalle
Nauruluodolle. Nauruluoto oli nimensä arvoinen, sillä sieltä kuului kesäisin
lakkaamaton lokkien, tiirojen ym. vesilintujen nauru ja räkätys. Oikeastaan
Nauruluotoa olisi voinut kutsua vaikkapa Juttukiveksi, sillä uteliaat tiirat ja
lokit juttelivat sen päällä kaikessa, mitä lintu- ja kalamaailmassa tapahtui.
Monet uteliaat pikkukalat menettivät kyllä henkensä, kun menivät liian läheltä
lokkien juttuja kuuntelemaan. Kun Nauruluodon ylimmäisellä nokalla turhia
puhuva lokki, nimeltään Juorukallion Reeta, näki noin puolen metrin syvyydessä
uivat särjet, se kohautti kauniita siipiän ja alkoi imelällä äänellään pakista:
- Arvoisat kuningassärjet, koko lintumaailma tietää rohkeasta matkastanne ja uskaliaasta
yrityksestänne. Olette pääsemässä kunnian kukkuloille myös meidän, lokkien,
silmissä. Erikoisen halukkaasti silmäilemme tulevaa kruununkantajaa, von
Paksuniskaa. Olen järjestänyt arvoisalle Paksuniskalle, ja miksipäs ei teille
toisillekin, hyvin mieluisan yllätyksen. Teidän ei tarvitse tehdä muuta kuin
nousta vedenpintaan, niin saatte ilmaisen ilmalennon taivaan rannattomassa
sinessä, toivomusten mukaan, jopa pilvien yläpuolellekin. Ken tähän leikkiin
antautuu, se on kuuluisin kala kaikista, jotka vesien syvyyksissä taivaltavat.
Arvon herra Paksuniska, nouskaa pintaan ensimmäisenä! Te ansaitsette suurimman
kunnian.
- Tuo kuulostaa joltakin, puhisi Paksuniska.
- Kuulostaa hengenvaaralliselta! totesi Heikki Henteri.
- Paljastit raukkamaisuutesi ja suuren arkuutesi, ilveili
Paksuniska.
- Lienen arka, sen myönnän, mutta haluan toistaiseksi vielä
elää enkä joutua lokin syötäväksi.
- Kuninkuudestani on jo sanottu viimeinen sana. Kun
teen komean ilmalennon alttiisti palvelevan Juorukallion Reetan viihtyisien
siipien suojassa, tulee se olemaan ennenkuulumaton uutinen. Haluan nousta
ohitse kiitävän aamupilven tasolle ja sieltä katsella, kuinka matalalla, te
poloiset olette. Ken uskaltaa enää esittää kuninkuudestani vastaväitteitä? Nyt tämä poika
menee, ylvästeli Paksuniska ja oli jo hyppäämäisillään vedestä ylös.
Tuskainen Heikki Henteri koetti huutaa: - Älä hyvä Paksuniska,
sitä tee! Olet tuota pikaa lokin kidassa, jos poistut kalojen oikeasta
elementistä, joka on järvien syvyys. Painu mieluummin metri syvemmälle ja
kierrä kaukaa tämä paikka, niin pelastat itsesi. Me yleensä uimme liiaksi
pintavesissä, paras olisi painua syvemmälle. Kuulkaa, kalaveljet, annetaan
Paksuniskalle särkien kuninkuus sovussa, kunhan hän vain pysyy aaltojen alla.
- Annetaan, annetaan! huusivat toiset särjet, jotka olivat
oppineet antamaan Heikki Henterille arvoa tämän viisaitten opetusten tähden.
- Kuninkuus on kruunattava ilmalennolla, sanoi Paksuniska ja
oli samassa vedenpinnassa.
- Puli, puli, plumps, äänsi vesi, kun Juorukallion Reeta
sieppasi Paksuniskan alkaen kuljettaa sitä pesälleen.
- Ah-uh-huh-gnhh-uh! kirkui, tai paremminkin koetti kirkua
Paksuniska. Se merkitsee: päästä minut, minä tukehdun!
- En ole tottunut syömään tukehtumalla kuollutta, mutta
tällä kertaa minun on paloiteltava sinut nälkäiselle perheelleni aamiaiseksi.
Voi olla, että olet jo siihen mennessä tukehtunut. Tai äläs, puraisen sinulta
tuossa saaren päässä olevalla kivellä pään poikki, niin veri pääsee pois. Eihän
tosin tyhmä pääsi paljon miltään maistu, mutta syön sen paremman puutteessa, ja
lihavan ruumiisi ja paksun niskasi syötän pojilleni, puheli Juorukallion Reeta
Paksuniskalle toisella suupielellään.
- He-heikki, hyvä He-heikki He-henteri, koeta auttaa minua!
parkui tukehtuva Paksuniska, jota Reeta roikotti nokassaan pesälleen päin.
- - -
Kuulehan, lukijani, ota oppia tästä Paksuniskan
vaarallisesta kommelluksesta! Paavali kehottaa Timoteusta: ”Pakene nuoruuden
himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, ja rauhaa niiden kanssa,
jotka huutavat Herraa avuksensa puhtaasta sydämestä”. 2 Tim. 2:22.
Uskovan oikea ”elementti” n niiden seura, jotka huutavat
avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä, siis uskoon tulleiden ihmisen yhteys.
Tätä ilmapiiriä tulee rakastaa. Joskus voi tosin mieli tehdä kurkistelemaan
myös maailman leiriin, mutta se on hyvin vaarallista. Maailman ruhtinas pitää
huolen siitä, että kauniiksi ja vaarattomaksi mainostettuja ”ilmalentoja”
elokuvateattereihin, epähengellisiin nuorisokerhoihin ym. kyllä järjestetään
hyvin halvalla. Jos joskus uskovaisten ihmisten mukana kulkeminen rukouksissa
ja raamattutunneilla tuntuisi vähän kuivahkolta, niin opi kuitenkin rakastamaan
niitä. Myöhemmin tulet huomaamaan, että Jumala seurakuntansa kautta antaa
nuorille ja vanhoille sen hengellisen elatuksen, mitä heidän henkensä kaipaa.
Jumalan seurakunnan yhteys on ihmeellinen. Vanhan
Testamentinkin puolella sanotaan kirjoituksessa, joka koskettelee temppelissä
tapahtuvaa Jumalan palvelusta näin:
”Ja he heittivät yhdessä arpaa palvelusjärjestyksessä,
nuoremmat niin kuin vanhemmatkin, taitajat yhdessä oppilasten kanssa.” 1 Aikak.
25:8.
- Siis - vanha tuntee
nuoren ja nuori vanhan. Tässä ilmapiirissä Jumala siunaa, ja tämä ilmapiiri on
se ”elementti”, jossa taivaallinen kala elää. Ethän pyri siitä pois.
- Niin, siellä vaarallisen Nauruluodon luona katseli
murheellinen särkiparvi, kuinka niiden kumppani, Paksuniska, riippui
toivottamana Juorukallion Reetan nokassa ja matkasi syöntipaikalle. Ankarasti
miettivän Heikki Henteri Särkelän pienissä aivoissa välähti kuitenkin
ajatus Paksuniskan pelastamiseksi. Se perustui Juorukallion Reetan kuuluun
ahneuteen...
Jaakko Sahimaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti