Kun Epäilevä Arkuus ja Henteri jäivät auttamattomasti Mertasen sumpun vangeiksi, kokoontui vapautettujen kalojen joukko yhä lähemmäksi ja lähemmäksi keksiäkseen heille edes jonkinlaisen mahdollisuuden pakenemiseen. Totuus oli kuitenkin se, että mitään ei ollut enää tehtävissä. Katiskaverkko, josta sumpun reunat ja pohja oli tehty, oli tarpeeksi pienisilmäistä ja laudat sumpun päällä niin tiiviissä muodostelmassa, että kaikki pakomahdollisuudet olivat olemattomat. Itkun nyyhke alkoi kuulua sumpun ympäriltä; vieläpä Koppakuoriaisen luodolla odottaville särjille tiedotettiin tilanteen vakavuus.
Koko tällä alueella oli vain yksi iloinen ja onnellinen särki, ja se oli Henteri itse. Vapauttaessaan oletettuna elämänsä viimeisenä päivänä noin kolmekymmentä kiloa pienempiä ja suurempia kaloja Henteri tunsi valtavaa tyydytystä ja iloa. Yhtä se vain suri kovin. Epäilevä Arkuus nimittäinoli vielä sumpussa, ja tämä teki Henterin mielelle pahaa. Uhrautuva sydän kärsii nimittäin aina siitä, jos ei voi toista auttaa.
Murheellinen Uiva Ajatus aloitti keskustelun sillä aikaa, kun Ville touhusi rannalla ja kokoili miehiä nostaakseen sumpun ylös.
Uiva Ajatus: -Mitäs nyt teet, Henteri? Kaiken todennäköisyyden mukaan sumppu nostetaan kuiville, ja sinulle voi käydä huonosti. Miksi et hypännyt pois silloin, kun oli viimeinen tilaisuutesi?
Henteri: -Olen päättänyt, että minä en nyt tällä kertaa tee yhtään mitään, odotan vain. Jos olisin hypännyt täältä pois, niin Epäilevä Arkuus olisi jäänyt yksin tänne, ja minä en voinut jättää autettavaa pulaan. Kuolemme mieluummin yhdessä.
Vaeltava Viisaus: -Tuskallisesta tilanteesta huolimatta minä kadehdin sinua. Jos minun täytyy nyt viedä parvelle sanoma sinun kuolemastasi, niin uskon, että tämä sanoma vaikuttaa ylentävästi koko parveemme ja tuhoaa kaiken kevytmielisyyden joukostamme. Jalot ihmiset ihmisten joukossaovat aina vakaumuksensa puolesta antaneet paljon uhriksi, joskus itsensäkin. Henteri, kestä tyynesti kun jalo sankarikuningas, kaikki mikä edessä on.
Ääni kalojen joukosta: -Kuka on ollut jaloin ihminen ihmisten joukossa?
Vaeltava Viisaus: -Varmasti Jeesus Kristus. Vaikka Hänomisti koko taivaan kirkkauden ja ihanuuden, Hän jätti kaikki ja tuli alas maailmaan kärsimysten ja kuolemanlaaksoon. Jumala ei voinut ottaa ketään taivaan kirkkauteenihmisessä olevan synnin tähden. Mutta kun Jeesus, rakastaessaan ihmistä, ei paennut kuolemaa, niin Hänen uhrinsa vaikutus, siihen uskottuna, puhdistaa ihmisen taivaan kirkkautta varten. Golgatan verinen kärsimystyöon poistanut laudat ihmisen vankilan päältä. Armon aalto lyö joskus voimakkaasti tuohon ihmisten vankeussumppuun, jonka paha on petoksellaan valmistanut. Joka armon vaikutuksestauskaltaa uskoa Jeesukseen, pääsee vankilasta vapaaksi, ja autuuden ilo täyttää sydämen. Kristuksen oppi on ylevinoppi maailmassa. Se perustuu opin alkajan suureen uhriin. Siksi siinä on merkillinen voima.
Toinen ääni parvesta: -Vaikuttaako Jeesuksen oppi ylentävästi sen opin uskojiin ja seuraajiin?
Vaeltava Viisaus: -Kristuksen oppi pyrkii aikaansaamaan muutoksen ihmisen sisimmässä. Joskus sisäisen mielenmuutoksen aikaansaama tulos ihmisessä on niin valtava, että täytyy tosiaan sanoa ihmistä uudeksi ihmiseksi. Oksana oleminen jalossa öljypuussa panee kantamaan jalompaa hedelmää. Henteri: -Mitähän alkaisi näkyä Ville Mertasessa, jos hän tulisi uskoon? Ville riehuu kuin mieletön tuolla rannalla.
Vaeltava Viisaus: -Ei se sitten enää Ville polttaisi piippua, ei kiroaisi, kun kala koukusta irti pääsisi, eikä myöskään noin reuhaisi rannalla, kuin mitä se nyt tekee. Saattepa vain uskoa, että Ville joskus kauniina varhaisenakevätaamuna tällä järvellä laulaisi hartaasti: “Vain yksin Jeesus, Hän mulle riittävi.” Jotakin tällaista on Kristuksen opin vaikutus ihmisessä.
Tähän päättyi kalojen keskustelu. Ratkaisun hetki Mertasen sumpulla oli tullut. Ville poisti laudat sumpun päältä ja pani Janne Rysäsen melan kanssa vahtiin, ettei vain Henteri hyppäisi pois sumpusta. Molemmilla oli kumisaappaat jalassa, niin että he voivat seisoa vedessä. Sitten Ville Mertanen otti pitkän riu`un ja pujotti sen läpi korvakkeista, jotka olivat sumpun molemmissa reunoissa. Pitkä riuku ylettyi nyt laiturilta toiselle, joiden välissä sumppu oli. Rannalta kuului ähkettä ja puhelua.
Ville Mertanen: -Nyt Jahvetti Kannonvääntäjä menee pyykkisillalle ja Kyösti Savisaapas venelaiturille! Tarttukaa sitten riukuun, ja kun minä käsken, niin silloin nostakaa!
Janne Rysänen: -Siellä on tuolla sumpun pohjalla kiviä. Kestääköhän sumpun pohja, kun se nostetaan ylös?
Ville Mertanen: -Minkä minä olen tehnyt, se varmasti kestää. Nyt ei puutu muuta kuin raakaa lihasvoimaa. Hei miehet, nostakaa!
Jahvetti ja Kyösti olivat väkeviä miehiä. Heidän niskansa alkoi punoittaa, kun he tarttuivat riukuun. Villen kasvoilla kuvastui voitonriemu, sillä hän toivoi näkevänsä Henterin pian lintujen elementissä. Neljä vahvaa miestä oli pienen särjen kimpussa. Lisäksi tämä oli vielä korkeareunaisen sumpun pohjalla.
Voi, Henteriä, voi pientä särkiparkaa! Kun Jahvetti ja Kyöstä nykäisivät sumpun riu`usta ylös, se nousi köykäisesti kuin lintuhäkki. Samalla kuului ratkeamista muistuttava rysähdys. Janne Rysänen oli sittenkin ollut oikeassa. Ruoste oli vuosien kuluessa syönyt Villen sumpun pohjan sidelangat poikki. Kun lisäksi pohjan päällä oli raskaita kiviä, niin miesten tempaistessa sumpun ilmaan sumppu kyllä nousi, mutta pohja ratkesi ja jäi järven pohjalle. Janne Rysäsen valtavanauru kiiriskeli rantavesaikoissa. Se sai kun saikin naurultaan sanotuksi: -Nyt tästä vasta tuli höpökööri!
Ville Mertasen sumppu, josta pohja putosi ja jota Rysänen nimitti höpökööriksi, roikkui ilmassa Jahvetti Kannonvääntäjän ja Kyösti Savisaappaan kannattamana. Ei tarvitse olla mikään erikoinen filosofi, jos osaa sanoa, miksi Epäilevä Arkuus ja Henteri eivät enää olleet sumpussa. Kun Henteri luuli jo viimeisen hetkensä tulleen, tapahtuikin jotakin outoa. Kovan pulinan kuuluessa laitureilta ja Ville Mertasen käskysanan leikatessa ilmapiiriä hävisivät vangitsevat verkkoseinät yhtäkkiä pois. Henteri ei joutanut järkeilemään eikä tekemään kannattavaisuuslaskelmia, vaan komensi vapisevaa kumppaniaan: -Jos et aio kuolla, niin nyt lähde! Vapaata vettä on kaikkialla muualla paitsi maalla päin. Samassa se kurvasi ohi laiturin ja Ville Mertasen. Epäilevä Arkuus painui perässä,
Yllättyneet kalat noudattivat myös annettua esimerkkiä. Siinä meni turvalliseen vapauteen 6 ½ kiloa Ville Mertasen pyytämiä paistikaloja, 8 kiloa täkykaloja ja lähemmäs viisitoista kiloa suolakaloja, sekä lisäksi Henteri, Uiva Ajatus ja Vaeltava Viisaus.
Annetaan vain Henterin mennä, sillä tuo pieni kalasemme ui herttaisen sulavasti siellä vapaassa vedessä kierrellen pahat, houkuttelevat koukut ja viattomilta näyttävät verkonsilmät, mutta ollen kuitenkin valmis antamaan kaikkensa alttiiksi toisten auttamiseksi.
Jospa tätä mieltä kasvaisi kaikkiin meihin. Onhan meillä kaikilla mahdollisuus, Jeesuksen lunastustyön tähden, päästä vapaaksi pahan verkoista ja jatkuvastu jalostua tuon elävän viinipuun yhteydessä. Tästä kirjoituksesta ei sittenkään tullut Henterin muistokirjoitusta.
Olen saanut tietooni, että Mustanlahden hauet ovat vakaasti aikoneet hävittää särkien suvun Koppakuoriaisen luodolta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti