Hiljalleen lipui Ville Mertasen ohjaama venhe kohden Koppakuoriaisen luotoa tyynessä syysillassa. Isä ja poika Mertanen tuntuivat keskustelevan jostakin lehtiasiasta soutaessaan.
Sakari: -Miksi sinä isä, et enää aio tilata minulle Hyvää Paimenta ensi vuodeksi? Onhan se minun mielestäni maailman paras lehti.
Isä Mertanen: -Äshss... No kun ne piirsi siihen lehteen kuvani, kun olin seisomassa tyhjentyneen sumpun reunalla, ja kirjoittivat epäonnistuneista kalareissuistani ja jäisestä kylvystäni. Näyttää, ettei näillä vesillä enääsaa tehdä mitään, etteikö siitä tiedetä Helsingissä. Koko kalamiesmaineeni on pilattu. Luulevat jo koko Suomenniemellä, ettei minulla ole muuta kuin epäonnea, ja kaikki vain tuon viheliäisen Henterin tähden.
Sakari: -Älä, hyvä isä, puhu tuollaista. Kyllä kai nyt jokaisen pitäisi tietää, että isä on myös saanut kaloja. Ajattelepas nyt, isä, sellaistakin asiaa, kuin hyvän opetuksen saaminen elämän suunnan oikeaan ohjaamiseen. Hyvä Paimen kehottaa meitä lukijoitaan antamaan koko elämän suunnan ja kulun Jumalan johdatukseen. Ethän saata minulta tällaista opetusta kieltää?
Isä Mertanen: -Niin, niin, mutta kalamiesmaineeni on pilattu.
Sakari: -Mutta entäpäs, isä Ville, jos me saataisiin seuraavan yön aikana sanotaan nyt vaikka kolme melkoista hauen vonkaletta, jollakin erikoisella tavalla, niin suostuisitko siihen, että tilaisit minulle ensi vuodeksi tuon hyvän lehden?
Isä Mertanen: -No johan piti...olen kyllä päättänyt...hmm...no, olkoon menneeksi. Mutta luuletkos, poika, että näin syksymyöhällä hauet liikkuvat rantavesissä. Eihei, ei sinnepäinkään. Mutta saahan sitä toivoa, paremmin kuluu aika. Mertasen venhe ohitti Koppakuoriaisen luodon ja lipui hiljaa Lovikalliota kohti.
Henteri tuntui antavan ohjeita särjille. Äänessä oli jännitystä, kun se neuvoi: -Juuri nyt lipuu Ville Mertasen venhe tätä paikkaa kohti. On tullut aika hyvittää Villen mieli ja maksaa velat. Hyvät kalaveljet, olen päättänyt hypätä tuosta kalliorakosesta haukien yli siinä toivossa, että nämä tavoittaessaan minua paljastaisivat olemassaolonsa kalamiehille. Jos minun käy huonosti, niin koettakaa tulla tulevaisuudessa toimeen parhaalla mahdollisella tavalla. Minun on nyt saatava Ville Mertasen mieli iloiseksi, maksoi mitä maksoi.
Särjet yrittivät estellä Henteriä, mutta venhe oli jo niin lähellä, ettei Henteri ehtinyt kuunnella, vaan salamavauhdin otettuaan ponkaisi kapeasta kalliorakosesta pitkällä hypyllä yli vartioivien haukien.
Lovikalliolle muodostui kaaosmainen tilanne. Hirmuisella hypyllä pyörähti Musta Aivastus Henterin perään. Koko sen iso ruho viipyi jonkin sekunnin ilmassa noin kolmen metrin päässä Ville Mertasen veneestä.
Roilottaja ja Nälkäkita aloittivat myös heti Henterin takaa-ajon. Vesi aaltoili ankarasti, ja Ville Mertanen luuli aluksi soutaneensa suoraan haukipataan. Outoon tilanteeseen joutuivat nyt kalamiehet. Mitä tehdä, miten toimia? Yhtään haukiverkkoa ei ollut veneessä. Uistimetkin olivat jääneet kalamajalle. Ihmistä kaunistaa kaikissa tilanteissa osoitettu järkkymätön rauhallisuus. Tämä hyve esiintyi nyt Ville Mertasessa. Kun sopiviapyydyksiä ei ollut, niin niitä ei ollut. Tilanne piti ottaa sellaisnaan.
Yhtä hiljaisena kuin oli tullutkin poistui venekalamiehineen Koppakuoriaisen luodolta iltahämärässä. Mietteliäs Ville istui veneen perässä, ja Sakari veteli airoja. Isä oli nyt sen näköinen, ettei tilannetta sopinut ryhtyä muistelemaan.
Rannassa vain isä hiukan karheasti murahti: -Sakari, tänä iltana lähdemme tuulastamaan!
Tähän puuhaan ei Sakaria tarvinnut kahdesti pyytää. Kuitenkin oli odotettava jokin tunti illan pimentymistä.
Hirmuinen nälkä ja sokea viha tekivät Henteriä takaa-ajavat hauet harkitsemattomiksi. Jotkut sukkelat mutkat ja harhauttavat sukeltamiset saivat aikaan sen, että Henteri pääsi erääseen kortteita kasvavaan lahteen ja piiloutui veteen kaatuneen männynlatvuksen alle. Hauet kyllä näkivät suunnan, mihin Henteri ui, mutta eivät voineet määritellä paikkaa, missä särkemme piileskeli.
Lyhyen neuvottelun jälkeenne päättivät jäädä harvaan riviin vartionpitoon lahden suulle. Sotilaskieltä käyttääksemme Henteri oli nyt motissa.
Joku sorsa alkoi tuossa Koppakuoriaisen luodon lähistöllä ränkättää: -Räng, räng, räng -tästä tulee jännää, jännää. Syksyinen tiira kirkui: - Kriittinen, kriittinen, kriittinen!
Kiitävä Idea valvoi Lovilammessa, etteivät särjet päässeet lähtemään liian aikaisin pois turvapaikasta. Jotkut nopeat särjet päästettiin ottamaan selvää tilanteesta. Henterin olinpaikkaa ne eivät päässeet tuntemaan, mutta toivat sen sijaan tiedon, että hauet olivat edelleen vartionpidossa läheisen pienen lahden suulla. Särjet oivalsivat, että Henteri oli piiloutunut lahteen.
Tuli sysipimeä yö, ja tilanne jäi hyvin sekavaksi. Juuri silloin syttyi Mertasen kalamajalla kirkas valo. Kaasulyhtyyn laitettiin siellä tuli. Sen jälkeen lyhty asetettiin mukavaan laitteeseen siten, että se roikkui venheen perässä. Lampun päälle asetettu kirkas pelti heijasti kaikki valonsäteet veteen. Tämä valo oli tuulasvalo.
Sitten venhe kääntyi rantavesiltä toistamiseen Koppakuoriaisen luotoa kohti. Mertasen silmät seurasivat kiinteästi järven pohjaa. Sakarin vedellessä airoilla tuulasmiehen varovaisuudella venhe lipui miltei äänettömästi veden pinnalla. Päästyään juuri sille kohtaa, missä äsken olivat hauet nähneet, tuulastajatalkoivat kierrellä ja kaarrella kivien ja karien lomia, mutta mitään ei näyttänyt olevan järven pohjalla.
Isä Mertanen luuli johaukien menneen syvemmille vesille, mutta juuri silloin Sakari käänsi venheen perän siihen lahteen, jossa Henteri ja hauet olivat.
Yhtäkkiä Mertanen näki suuren hauen järven pohjassa. Tällaisessa tilanteessa syöksyy kaikki mahdollinen veri kalamiehen ajatuskoneistoon, aivoihin. Tämä taas synnyttää toimintaa nähdyn saaliin saamiseksi. Valo sokaisi hauen silmät niin, ettei se osannut lähteä sinne eikä tänne. Sakari sai isältään merkin kääntää venheen perää hivenen vasemmalle, ja taitavasti Mertanen laski ahraimen piikit vedenpintaan. Sitten seurasi salamannopea painallus, ja Musta Aivastus oli tuossa tuokiossa venheen pohjalla.
Kalamiesten verenpaine oli nyt korkeissa lukemissa. Ei ollut nyt aikaa lähteä terveystädin luo sitä mittaamaan, vaan oli valmistuttava ottamaan järvestäkaikki, minkä se tällä kertaa antaisi. Oudon äänettömästi kaikki toimitettiin. Ei räiskimistä, ei polskimista, eikä kolinaa, ei edes ilohuutoja kuulunut saadun saaliin tähden. Kalamiehen on osattava hillitä tunteensa sekä silloin, kun kaloja tulee, että myös silloin,kun niitä ei tule.
Mertasen kalastustyyli oli mestarikalastajan tyyliä, ja poika-Sakari tuli perässä. Isä-Villen haukansilmä havaitsi nyt Roilottajan jonkin matkan päästä kiven kupeelta. Ahrain kohosi ja laskeutui jälleen, eikä Roilottajasta tietoineen ollut enää sen jälkeenkiusaa pienille, mutta viisaille särjille. Niskat poikki lyötynä se makasi venheen pohjalla Mustan Aivastuksen vieressä.
Noin viisi minuuttia myöhemmin tapasi sama kohtalo myös Nälkäkidan. Ei ihme, jos tuulasmiehet saivatkin tilapäisen yskän, kun seuraavana aamuna kotonaan kokemuksiaan kertoivat. Sieltä männyn latvan alta seurasi Henteri tilanteen kehitystä. Vartiohauet, nuo armottomat kuoleman airueet ja onnettomuuden tuottajat, pyyhkäistiin pois kuin luudalla. Tie oli auki, kuolema väistynyt.
Me ihmisetkin, sekä suuret että pienet olemme olleet vangittuja omien syntiemme ja tekojemme kuolemanlahteen. Armoton vangitsijamme, sielujemme vihollinen, on jo iloinnut meidän iankaikkisesta perikadostamme ja vaivasta. Kun kirjoittelen näitä lauseita, niin sydämeni iloitsee jostakin salatusta ja sanomattomasta onnesta. Katse kiintyy suureen auttajaamme Kristukseen Jeesukseen, joka Golgatan suurena pitkänäperjantaina antoi kuoleman “ahraimen” osua omaan itseensä sovittaakseen syntimme suuren velan. Kun tuskien ristillä kohosi tuo tuskainen huuto: “Se on täytetty!” aukesi meille tie iankaikkiseen elämään. Vartiovihollinen menetti aseensa ja omistusoikeutensa meihin. Jokaisella, joka tahtoo, on oikeus päästä vapaaksi. Sielumme pelastusasia ei ole kiinni enää Jumalassa, se ei ole kiinni edes meidän synneissämme eikä syntisyydessämme, vaan siinä, tahdommeko ottaa pelastuksen vastaan vai emme. Pienimmänkin, heiveröisimmänkin on tahdottava, jos mielii pelastua. Väkisin ei ketään viedä vapauteen.
Sysipimeässä syysyössä lipui isä Ville Mertasen ja Sakarin vene kotirantaa kohden. Kolme hauen körilästä oli veneen pohjalla, ja särkien elintilat Koppakuoriaisen luodolla oli turvattu. Isä Villen naama loisti lyhdyn valossa, ja kokkapuolelta kuuluipienen pojan toivonhohtoinen kysymys: - Isä, saanhan nyt tilata Hyvän Paimenen ensi vuodeksi?
Isä Ville ratkesi nauruun. Juuri, kun veneen kokka kosketti kotirantaa, tuli kysymykseen lyhyt vastaus: -Saat. Tilaa kymmeneksi vuodeksi yhdellä kertaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti