Samaan aikaan, kun suuri määrä haukia ympäröi särkien juhlapaikan, rysän, souti järvellä kiireen vilkkaa kaksi jo vanhastaan tuttua kalamiestä, Janne Rysänen ja Ville Mertanen. He tarkastelivat järven lahdelmia saadakseen selville, missä päin hauet olisivat kutemassa. Heidän oli myös tuo iso rysä tuossa Keksintöjen saaren päässä.
Jo kaukaa erotti Janne Rysäsen tarkka kalamiehen silmä jotakin outo liikettä rysän tienoilla. Luonnollisesti venhe rupesi lipumaan hyvin hiljaa saaren päätä kohden. Innoissaan tulevasta hyvästä särkiateriasta joku nuori hauki ei malttanut olla tarpeeksi syvällä, vaan nosti pyrstönsä veden pintaan. Erinomaisilla kalamiehen vaistoilla varustetuille miehille riitti tämä. Hengityskin hiljeni melkeinpä kuulumattomaksi, rykimisestä puhumattakaan, kun miehet päättivät saartaa nailonverkoilla koko ruohikon. Tuon saartorenkaan sisäpuolelle jäivät sekä rysä särkineen, että myös koko mahtava särkien joukko.
Viisaat kalamiehet eivät varsinkaan kutuaikana kiirehdi kokemaan pyydyksiään, vaikka huomaisivat jonkin kalan olevan pyydyksessä. Taitamaton kolistelu voi ajaa koko apajan pakosalle. Niinpä Ville ja Janne eivät nyt välittäneet mennä rysää kalastamaan, koska haukia näytti olevan paikan päällä, vaan menivät saaren rantamalle kahvinkeittopuuhiin. Hyvällä kalamiehellä on nääs aina pannu ja lenkkimakkaraa mukana. Jos kalat pettää, niin lenkki ei petä, koska se ei elä.
Juuri samalla hetkellä kun kalamiesten viimeisen verkon pää tuli kiinnitetyksi johonkin rantavesaan, tarttuivat suuret särjet Rumilus ja Romulus, kiinni Henteriin ja heittivät särkiveljensä rysän ensimmäiseltä nielulta, haukipetojen punaisia kitoja kohti.
Ei siinä Henteri ehtinyt muuta suunnitella kuin sen, että myisi henkensä mahdollisimman kalliista hinnasta. Heitto epäonnistui sen verran, että Henteri ei lentänytkään suoraan Surmaajahauki Piikkikidan suuhun, vaan ehti sukeltaa tämän vatsan alle ja rysän ensimmäiseltä kaarelta suorassa kulmassa pakoon ruohikon laitaa kohti.
Pari kolme sekuntia ehti kulua, ennen kuin hauet älysivät, mitä oli tapahtunut, ja ähkien syöksyivät takaa-ajoon. Koko parvi tuohtui moisesta metkusta niin hirveästi, etteivät koskaan ennen eivätkä jälkeen ole haukikalat niin pahasti suuttuneet.
Jotkut näkivät, mihin hopeakylki pikku särki hävisi, ja kaikki syöksyivät Henterin perään. No, ymmärrämme me kai sen, miten pienelle särjelle ennen pitkää olisi käynyt, ellei Rysäsen ja Mertasen verkkorintama olisi ollut edessä.
Kun Henteri livahti notkean nailonverkon läpi turvaan, tuntui siitä asian toteaminen niin valtavalta, että se ei osannut uida enää mihinkään, jäi vain siihen lähistöllekatselemaan, kuinka vihasta mielettömiksi tulleet hauet suurena parvena uivat toinen toisensa perästä itsensä kiinni melkeinpä näkymättömään verkkoon.
Rantanuotiolla oli Janne Rysänen ehtinyt juuri pistää aineksia pannuun, kun huomasi katsahtaa verkoille päin. Näytti siltä kuin koko pajupensas, jossa verkkojen toinen pää oli kiinni, yrittäisi painua veden alle. Nyt ei Janne enää kerinnyt kuiskailemaan kalakumppanilleen, joka oli kauempana saarta katselemassa, vaam huusipa tälle ihan karjumalla:
-Ville, Ville, jos et nyt tule tänne, niin hauet vievät verkot mennessään ja osan pajupensaista. Tule äkkiä, tule! Mertasen hoksottimet heräsivät, kun hän näki, mitä verkoilla tapahtui. Kangas tömisi hetken, venhe kolahti vesille, ja kahvinjuonti jäi toistaiseksi. Näitä yllätyksiäsaavat kalamiehet joskus kutuaikana kokea.
Koska minä en uskalla mennä kenenkään vähänkään salaperäisen kalamiehen saaliin määrää laskemaan, niin enpäs puhu Rysäsen ja Mertasen saaliin määrästä tuon enempää. Mutta sen sijaan kiinnostaa se, mitä särkien juhlapaikalla tapahtui. Kun tienoo puhdistui haukikaloista melkein kokonaan ja mitkä eivät tarttuneet verkkoihin, ne läksivät pakoon ja niin Henteri läksi uiskentelemaan rysälle päin.
Pelon vallassa olevat särjet, jotka eivät tienneet mitä oli tapahtunut, olivat sulloutuneet yhteen rysän sisällä. Totisesti juhlatunnelma oli kaukana. Kun Henteri alkoi uiskennella rysän ympärillä, kuului särkijoukostapelokas ääni kuin maan alta:
-Mikä olet sinä aave, joka kierrät ja ahdistat meitä? Meissä on tuskin enää henkeä. Sano meille, mihin hävisivät hauet?
Henteri: -En ole mikään aave. Olen teidän särkiveljenne, jonka heititte pois joukostanne syyttömänä.
Oleskelen nyt täällä kolmannen nielun takana, ja sanon teille, että en minä ole teitä vastaan rikkonut. Sen verran täältä vain sanon, että voitte ryhtyä kaikessa rauhassa pitämään juhlianne.
Tohtori Lopen Laiska voi nyt nousta päättämään ensimmäisen tilaisuuden. Ei ollut enää haluja kenelläkään nousta lavalle. Tietämättömyyden pimeys ja pelko ahdisti kaikkia.
Särkiparvesta kuului alakuloinen ääni: -Jos kerran olet Henteri, niin ui joukkoomme takaisin. Teimme väärin sinua kohtaan, kun vihollistemme yllytyksestä jätimme sinut niiden armoille. Astu ylemmäs, Henteri, ja nouse puhujanpaikalle! Ui lavalle, Henteri, ui!
Noh aikansa emmittyään Henteri vihdoin viimein ui puhujanpaikalle. Sieltä särkemme rupesi pakisemaan: -En viivyttele tässä kauan, vaan julistan särkiveljilleni suuren uutisen. Vihollisemme hauet ovat joko tarttuneet verkonsilmään tai uineet muille vesille. Olette vapaat, veljet, täysin vapaat menemään minne tahdotte. Kalamiehet Ville Mertanen ja Janne Rysänen päästelevät parasta aikaa haukisaalista verkoistaan tuolla rannalla. Ei ole syytä viivytellä meidän täällä enää, sillä varmaankin he tulevat ja nostavat kohta tämän rysän ylös, ja joku suurin teistä voi jotenkin sotkeutua ja joutua venheeseen. Ja koska puheenpitäjiltä tuntuu olevan tekstit lopussa, niin mitäs me täällä enää aikaa kulutamme. Parasta on itsekunkin lähteä omille kutuvesilleen.
Tämä Henterinvapaussanoma sai ihmeitä aikaan särkiparvessa. Koska pelastuksen toivo oli jo ehtinyt kadota, oli sanoman vaikutus valtava. Nyt vasta juhlat alkoivat, mutta ne piti myös lopettaa samalla. Kaikki uskoivat Henterin ennustukseen, että konferenssitalo nostettaisiin kohta venheeseen. Mutta nyt heräsi myös särkien oikeustajunta.
Voimakas ääni joukosta vaati rangaistusta niille, jotka olivat saaneet aikaan sen, että Henteri työnnettiin joukosta pois mutta Henteri olikin asiasta toista mieltä.
Henteri: -Ei, hyvät särkiveljet, ei tehdä näin. Vihollisen valheessa oli eksyttävä voima. Siksi teitte näin. Lähdetään kotiin anteeksiantavalla mielellä, että voisimme joskus lähettää terveisiä lahdelmien yli toisella taholla oleville ja asuville särjille.
Kun yhteytemme näin lujittuu, niin nämä juhlamme ovat onnistuneet huolimatta siitä, että kaikki suunnitelmat ovat menneet mullin mallin ja mahdollisesti jotkut juhlaesitelmätkin ovat jääneet puhumatta. Niin hajaantuivat särjet sulassa sovussa kukin taholleen.
Mutta kaksi suurta särkeä Romulus ja Rumilus jäivät murjottamaan. Kun kaikki särjet olivat jo poistuneet ja Lopen Laiskakin ui Viisauden Kiveä kohti, olivat nämä särjet vielä rysän peräosassa. Yhteen ääneen ne tuntuivat sanovan: -Menkää vain, hepsankeikat, Henterinne perässä. Me jäämme tänne. Emme tahdo olla ollenkaan särkiä, vaan mieluummin olemme vaikka lahnoja.
Puolen tunnin kuluttua nosti Janne Rysänen suuren rysän peräkepin savesta ylös ja pyöräytti taitavasti rysän perän venheeseen. Siinä tuntui mielissään köhisevän kumppanilleen:
-Katopas, kun on kaksi valtavaa särkeä! Eiköhän liene kumpikin pian kilon painoisia harvinaisuuksia. Mikähän ne nyt tänne ahtoi? Olisivat kai nuo mahtuneet uimaan näin ison rysän nielusta ulos. Vaan otetaanpa vastaan, minkä järvi antaa, heh, heh. Minä pidän suuresta särjestä suolakalana kovasti. Melkein siian veroista, heh heh. Tuo kalamies Janne Rysänen otti rysästä sen, minkä sai.
Olisikohan asia niin, että tästä kertomuksesta löydämme yhtä niukasti hengellistä opetusta. Mutta vaikka saalis onkin pieni, niin opettavat nuo Henterin kokemukset sen, että toisten parasta tarkoittava uskovainen voi joskus joutua väärinymmärretyksi ja tuomituksi. Siinäpähän sitä sitten kysytäänkin rakkauden perustusta ja tutkitaan, mitä laatua usko todellisuudessa on. Kuitenkin Jumala aina loppujen lopuksi hyvittää meidän mielemme ja korvaa kärsityn monin kerroin, kun vain kestämme koetuksen.
Pyritäänpäs saamaan kärsivällistä mielenlaatua. Otetaan konttiin matkaevääksi tämä opetus Henterin kokemuksista. Niin, ja uikoon urhoollinen kalamme edelleen vapaana mielikuvituksen lahdelmissa ja selkävesissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti