Tuo rysä, joka oli pantu Keksintöjen saaren päähän hauen kutua odottamaan, oli todella hyvin suuri. Siinä oli peräkkäin kokonaista kolme nielua ja ensimmäinen kaarikin kaksimetrinen. Tilaa oli siis paljon.
Yhtäkkiä alkoi rysän tienoo vilistä särkipaljoudesta. Ensimmäinen havainto, minkä särjet tekivät, oli se, että rysän verkon silmäkoko oli niin suuri, että tavallinen särki voi uida läpi mistä kohtaa tahansa. Poliisisärki Kiiltolippa alkoi järjestellä juhlayleisöä enimmäistä suurta kokousta varten. Rauhalliset vanhat särjet ohjattiin rysän peräosaan. Keski-ikäiset toisen nielun taakse, siis juhlasalin keskiosaan, ja kaikki nuoret, vilkkaat särjet etupuolelle. Heitä olikin hyvin paljon, sillä särjet pitävät nuorisosta.
Puhujanlava laitettiintuon valtavan ensimmäisen kaaren alle siten, että puhujan selkä oli siis mantereeseen päin aitaverkon suunnassa.
Muonitusmestari Suurkapusta kehotti juhlayleisöä käyttämään hyväkseen niitä runsaita järven antimia, joita pohjavirta mukanaan toi. Makean tarpeessa olevia nuoria särkiä kehotti muonitusmestari sieppaamaan järven pinnalta suuhunsa sadekuplia. Vettä satoi nimittäin aika ajoin melko runsaastikin. Mutta rysän ulkopuolella piti juhlatoimikunta kokoustaan. Oli ratkaistava puhujakysymys nyt ainakin ensimmäistä juhlakokousta varten. Puhujaehdokkaita näillä juhlilla tuntui olevanainakin tarpeeksi. Oli siis seulottava tiheällä seulalla, kuka saisi puhua, kuka ei. Olin kuulevinani tämän komitean kokouksesta seuraavia lausuntoja:
Paikallissärki Paksuniska: -Kismittää tässä vähän, kun Henteri ehti neuvoa tämän juhlapaikan. Tätähän minäkin ajattelen. Mutta kun meidän on nyt ratkaistava suurjuhlanpuhujakysymys, niin on kai luonnollista, että minä saan alkaa. Mitä taas Henterin puhumiseen tulee, niin ehdotan, että hänelle ei anneta sananvuoroa koko juhlissa siitä huolimatta, että on tuonut tänne joukkonsa Koppakuoriaisen luodolta asti. Särkien maailmassa on liian paljon myötätuntoa tuota heiveröistä kalaa kohtaan, ja sitä paitsi hänellä on liian paljon kokemuksia taistelussa haukien valioita vastaan. Jos päästämme hänet lavalle, niin saatte nähdä, että särjet osoittavat liian paljon myötätuntoa Henterille, ja me muut jäämme varjoon.
Sitä ei minun heikko sappi kestä. Professori Laihtunut Viisaus: -Olet oikeassa, olet oikeassa. Sitä paitsi jos Henteri päästetään puhumaan, joukot innostuvat liikaa. Minä en siedä innostuneita ilmeitä ympärilläni. Joukot on opetettava kuuntelemaan kauan ja hiljaa kuivaa puhetta. Ehdotan, että pääpuheen pidän minä. Olen jo varautunut pitkät ajat tähän suureen elämäni tilaisuuteen. Pannaan Henteri vartioon tuonne ulommas ruohikon laitaan varoittamaan mahdollisista vaaroista.
Tohtori Lopen Laiska: -Jos minä tästä ehdin lavalle siihen mennessä, kun kokous alkaa olla lopussa, niin ehdotan, että loppusanat annatte sanoa minun. Voin minä kyllä muulloinkin puhua, jos vain täälläei tarvitse muuta tehdä. Olen minäkin sillä kannalla, ettei Henteriä sovi päästää puhumaan. Ei se poloinen osaa sanoa asioita edes sivistyssanoja käyttäen. Ja puhe ei kerta kaikkiaan ole mielestäni mitään, jos kuulijat ymmärtävät kaikki sanat. Koska suuri yleisö ei voinut esittää kantaansa tähän puhujakysymykseen niin tällä tavalla sitten asia sovittiin.
Komiteassa tosin toiset olivat harmistuneita siitä, kun heille ei suotu tilaisuutta, mutta olisihan vielä muitakin juhlia. Tosin joku viisas joukossa tuntui pelkäävän sitä, että jos särjet väsytetään jo heti alkuun, ne voivat lähteä yksi toisensa perästä omille rantavesilleen uimaan. Mielellään Henteri otti sen tehtävän vastaan, mikä sille annettiin. Yhdessä Poliisisärki Kiiltolipan kanssa se läksi vahtia pitämään. Ruohikon laitamia hyvin tarkkaan tutkien nämä vartiosärjet uiskentelivat juhlapaikan ympärillä. Oli pidettävä huolta siitä, ettei mikään pääsisi yllättämään, ei verkkomiehet eivätkä muutkaan vaarat.
Kun ensimmäistä juhlaa oli jo kulunut noin kaksi ja puoli tuntia, jatkui juhla yhä, ja vartiosärkien kuultavaksi kantautui juhlapaikalta professori Laihtuneen Viisauden valioajatuksia, juuri silloin kun tohtori Lopen Laiska oli vihdoinkin päässyt paikoilleen ja valmistui pitämään loppuesitelmää. Professori tuntui puhuvan: -Positiivisesti asiat ottaen on särkien negatiivisilla ajatuksilla yhtä suuri arvo kuin positiivisillakin. Uskallan olla myös niin neutraali, että asetan pessimistisärjen samaan arvoon optimistisärjen rinnalle... Suuriyleisö kuului liikuttavan eviään hermostuneesti, ja joukosta kantautui sanoiksi pukeutuneita huokauksia: -Emme ymmärrä yhtään mitään...Voi kun älyäisi jo lopettaa...Pessimistiseksi tässä tulee ihan väkisin, vaikka optimistisena olisi juhlille tullut...
Nyt tulikin juhliin sellainen vaihe, että Tohtori Lopen Laiska ei ehtinytkään pitää loppuesitelmää. Mantereen suunnasta ui nimittäin pitkissä jonoissa Keksintöjen saaren niemekettä kohti suuriparvi haukia. Niitä oli vähintään satakaksitoista painoltaan puolesta kilosta alkaen aina kahdeksaan kiloon saakka. Ne olivat saaneet vihiä särkien juhlista ja läksivät syömään kerrankin tarpeekseen. Juuri kun Laihtunut Viisaus kehitteli puheensa loppulausetta ilmestyivät Poliisisärki ja Henteri äkkiä ensimmäiselle nielulle, ja jälkimmäisen oli pakosta oltava niin rohkea, että kesken puheen kiljaisi: -Ja nyt sitten evät suppuun. Valtava määrä haukia on ympärillämme! Puhujanlava tyhjeni äkkiä. Kaikki pakenivat ensimmäisen nielun taa. Harvinaisella nopeudella livahti myös tohtori Lopen Laiska puhepapereineenrysän perälle. Hirvittävä kohina ja veden liike alkoi kuulua rysän ympäriltä. Särkien suomut kävivät tavallista karkeammiksi. Kukaan ei hiiskunut mitään. Ennen pitkää tuli rysän ensimmäiselle nielulle rinnakkain kolme suurta haukea silmissään hirveä kiilto. Kauhukseen särjet kuulivat haukien puhelevan:
Valiohauki Suursyömäri: -Voi, mikä apaja on edessämme. Konstiko on nostaa nyt painonsakymmeneen kiloon. Takaan, että jaksan niellä kerralla vähintään kymmenen särkeä. Neuvokaa, kuomat, miten saadaan särjet rysästä pois.
Seuraava hauki puhui niin hiljaa, etteivät rysässä olevat särjet sitä kuulleet. Surmaajahauki Piikkihammas: -Kuomat, niiltä on saatava johtaja tuhotuksi. Kun se tapahtuu, niinlaumalle käy heikosti. Siellä on sisällä se kuulu Henteri. Vaaditaan se ensiksi syötäväksi, niin helppo on meidän sitten pelotella loput rysästä pois. Huuda, veljeni Pasuunakurkku, särjet pökerryksiin, niin saat nähdä, että ne heittävät Henterin meille. Sen jälkeen menemme rysän peräpuolelle, ja sieltä pelottelemme kaikki ulos. Ateria tulee olemaan valtava, sillä koolla on tuhansia särkiä.
Huutajahauki Pasuunakurkku: -Hoi te siellä rysässä! Älkää luulko, että Henteri meidät saa enää petetyiksi vanhalla tempullaan! Emme tule uimaan rysään, sillä se on meille vaarallinen! Mutta hyväntahtoisuudessamme suostumme siihen, että jos heitätte Henterin meidän syötäväksemme, niin te muut saatte mennä rauhassa kotivesillenne. Ellei, niin meillä on kyllä tarpeeksi aikaa odottaa, kunnes kalamies nostaa rysän ylös, ja toivottavasti teidän keskuudessanne on sen verran laskutaitoisia, että osaatte laskea, miten teidän silloin käy.
Rysästä alkoi kuulua itkun tyrske ja voivotus. Odotettu ilojuhla oli muuttunut surujuhlaksi. Jostakin oli kuitenkin löydettävä syy tapahtuneeseen. Joku oli kivitettävä. Johonkin oli saatava viha purkaa. Osa särjistä oli pitkään kadehtinut Koppakuoriaisen luodon särkiä ja erikoisesti Henteriä.
Paha sai vallan särkien joukossa, ja Henteristä tehtiin syyllinen. Henteri koetti puolustaa itseään mm. Sillä, että hän ei ollut kutsunut särkiä koolle ja että haukiparvi oli kulkenut Viisauden Kiven kautta. Hauet olisivat joka tapauksessa etsineet ja saartaneet. Mutta selitykset eivät auttaneet, eivätkä Koppakuoriaisen luodon särjet pystyneet yksin Henteriä puolustamaan. Henteri tungettiin väkivalloin ensimmäiselle nielulle, ja kaksi vahvaa särkeä tarttui kiinni Henteriin. Petolliset hauet odottivat tätä hetkeä kita ammollaan. Vihastuneet ja katkeroituneet särjet Rumilus ja Romulus heittivät särkiveljensä Henterin petojen kitaa kohti. Uhri oli annettava, koska nuo pedot sitä vaativat. Paras pantiin uhriksi.
Vakavaksi ehkä olet mennyt sinä, joka tätä luet, ja vakava olen myös minä, joka tätä kirjoitan. Mieleen hiipii nyt kysymys: onko joskus muulloinkin paraspäätetty antaa pahalle alttiiksi ja uhrata? Onko joskus maailmassa käynyt niin, että kaikkein parhain ihminen on tosiaankin uhrattu? Noita kysellessä tulee mieleen apostoli Paavalin sanat Korneliuksen kodissa. Siellä hän puhui: ”Te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, Hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki pahan valtaan joutuneet; sillä Jumala oli Hänen kanssansa. Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä Hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja Hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat. Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi Hänen ilmestyä.” Pieni matkamies elämän koleikkoisilla poluilla. Jeesus on uhrattu sinun edestäsi. Annapas pieni kätesi tämän maailman suurimman hyväntekijän ja auttajan käteen. Pietarihan todistaa, että Jumala on Hänet herättänyt ja antanut ilmestyä. Jeesus tahtoo ilmestyä sinullekin omakohtaisena Pelastajana ja Vapahtajana.
Jos joku on jo panemassa pistettä Henterin elämiselle siellä vesien elementissä, niin äläpäs tuota vielä tee. Odota, niin katsotaan, kuinka kävi....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti